Olen Malla, Ihminen tavattavissa, ITT® terapeutti, perhekonstellaatio-ohjaaja, ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja Mindfulness-ohjaaja, CFM®. Jokaisesta koulutuksesta olen saanut lisää ammatillisia eväitä toisen ihmisen kohtaamiseen ja samalla ne ovat vieneet minua lähemmäksi itseäni. Ennen kaikkea olen kuitenkin äiti, puoliso, tytär ja ystävä, keskeneräinen elämän ihmettelijä.
Tieni on vienyt minut tutustumaan selviytymiskeinoihini eli niihin tapoihin toimia, joiden avulla olen uskonut saavani hyväksyntää. Olen saanut kohdata myös häpeääni, huonommuuden ja syyllisyyden tunteitani. Kaiken kaikkiaan olen oppinut ymmärtämään menneisyyteni vaikutusta siihen, kuka ja millainen olen, miksi reagoin niin kuin reagoin ja minkälaisia omat läsnäoloni esteet ovat olleet. Minulle tuttuja teemoja ovat mm. seuraavat ilmiöt:
- riittämättömyys ja häpeä
- arvottomuuden ja huonommuuden tunne
- ankara ja tuomitseva uskonnollisuus
- erilaiset riippuvuudet, päihteet ja läheisriippuvuus
- epäterveet ja vahingoittavat ihmisssuhteet
- uupuminen ja ahdistuneisuus
- lapsuuden kehityksellinen trauma
Matka itseen ei aina ole välttämättä helppoa, mutta palkitsevaa se on. Sillä matkalla jokainen etenee omaa vauhtiaan omana ainutlaatuisena itsenään. Tällaisella matkalla kuljen mielelläni rinnallasi. Se, mitä haluan ja mikä on minulle tärkeää, on olla arvostavasti läsnä sinulle, oletpa minkälaisessa tilanteessa tahansa. Elämässä on aina toivoa. Olen siitä hyvä esimerkki.
Tässä videossa pohdimme Juutilaisen Marjon, ITT® kanssa mistä on kysymys, kun puhutaan psyykkisestä toipumisesta. Marjo on myös Ihminen tavattavissa terapeutti, lämmin ja hieno ihminen, jota arvostan hurjasti.
Tästä taas pääset videoon, jossa puhumme Hellstenin Tommyn kanssa omien varjojen tunnistamisesta ja sen merkityksestä otsikolla Minun pimeä puoleni.